tiistai 13. toukokuuta 2014

Maanantai 12.5.2014, Tiistai 13.5.2014

Heräsin tähän viikkoon hämmästellen ajatusta, että kohta olen jo Suomessa. Ensi viikolla on jo lähtö ja tunteet aika ristiriitaiset. En malta odottaa että pääsen koti Suomeen näkemään läheiseni,mutta omalla tavallaan täällä aika meni niin nopeasti että tuntuu etten kerännyt tekemään mitään. Työasiat tuntuvat jo todella arktisilta ja nyt vasta huomaan että kun alkaa oikeasti tottumaan asioihin ja alkaa niin sanotusti elää arkea onkin jo aika lähteä. No olen kuitenkin jo aivan valmis kotiin paluuseen, koska ikävä alkaa olemaan jo sietämätön. Kaikista kokemuksista olen kuitenkin kiitollinen,jopa roskien vienti on erilaista täällä joten senkin otin ensimmäisen kerran kokemuksena. Tällaisella työssäopilla oppii nimenomaan suhtautumaan työhön oikealla asenteella,saa uusia perspektiivejä työskentelystä,oppii arvostamaan oman maan työmaailmaa sekä oppii erilaisia työmetodeja kuin omassa maassa ehkä on. Mielestäni juuri tällaisilla kokemuksilla oman maan työmarkkinoilla saa töitä. Ulkomailla suoritettu työssäoppi avaa mielestäni enemmän ovia sekä mahdollisuuksia. Tässä kun vielä tätä tarkemmin pohdiskelen olen tullut siihen tulokseen että ulkomaille työssä oppiin lähtö avaa silmät täysin uusille asioille,mitä et välttämättä ole ennen edes miettinyt. Ulkomaille lähtö vie työssäopin aivan uusiin svääreihin!
     Maanantaina olin toimistolla ja tein jälleen asiakkaiden ja työntekijöiden välisiä sitoumuksia ja irtisanomisia. Leikkasin myös niin sanottuja palkkanauhoja/kuitteja pankkiin lähetettäväksi, sillä 15. Päivä on jälleen yleinen palkkapäivä. Kun nyt hieman taas vertaillen kotimaata ja Maltaa niin hassua on,että Maltalla palkat maksetaan normaalisti käteisellä. Suomessa taas yleisesti palkat maksetaan tileille. Tottakai täälläkin pankkitilille maksetaan mutta harvoilla ihmisillä täällä on pankkitilin. Ihmiset tulevat hakemaan palkkojaan toimistolta henkilöllisyys todistusten kanssa.En kuitenkaan saanut kaikkia sitoumuksia/irtisanomisia valmiiksi, koska uusia ja vanhoja työntekijöitä on niin paljon tällä hetkellä.
     Jatkoin siis Tiistaina samoissa merkeissä.Aamulla kyllä bussin kanssa oli jälleen ongelmia,sillä se vain huristi ohi heiluttelusta huolimatta. Otimme seuraavan bussin, jolla toimistolle pääsimme. Emme onnneksi olleet kuin pari minuuttia myöhässä. Sain kaikki valmiiksi päivän aikana ja samalla myös organisoitua uusien työntekijöiden paperit kansioihin. Olin hyvin ylpeä työpanoksestani,sillä sain oikeasti paljon aikaan mielestäni. Oli mukava huomata että työt sujuvat jo melko vaivattomasti ja että koko ajan kuitenkin yrittää tehdä hommat paremmin. Tuli siis todella onnistunut fiilis!  Päivän lopuksi Jovan kyseli että olenko tykännyt työpaikasta ja että kirjoitetaanko kesäksi työsopimus. Kieltäydyin kauniisti,sillä minua odottaa jo työpaikka Suomessa. Kiitin kuitenkin koko sydämeni pohjasta Jovania, siitä että on mahdollistanut tämän työssäopin ja ennen kaikkea siitä että otti meidät osaksi perhe yritystään. Niinkuin jo aluku blogeissa sanoin työpaikka todellakin ylitti odotukseni ja olen siitä erittäin iloinen.

1 kommentti:

  1. Moi Jenna! Onpa todella hienoa, että sinulle tarjottiin työsopimusta. Syystä tunnet onnistuneesi, loistavaa.

    -Ilona

    VastaaPoista